Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Lontoo on aina Lontoo

Kuva
Hello! Kävin pitkästä aikaa Lontoossa! Se on ollut yksi suosikkikaupungeistani, ja myös kotikaupunkini kahteen otteeseen. Se on suurkaupunki, jonka eri kaupunginosat eroavat selvästi toisistaan - yksittäiset kylät ovat kasvaneet yhteen. Tällä hetkellä Lontoo kasvaa itään. Thamesin varren laitureille nousee toinen toistaan modernimpia pilvenpiirtäjiä. Docklands Light Railway -automaattijuna kulkee mutkitellen lasisten rakennusten ja nostokurkien välissä. (kuvat suurenee klikkaamalla) Olin kolmen yön reissulla ystäväni kanssa . Koska olemme molemmat kovia kävelijöitä, kertyi meille matkallakin runsaasti kävelykilometrejä. Lontoo onkin kiva kävelykaupunki, sillä nähtävää on kaikkialla ja välillä voi hengähtää lukuisissa puistoissa. Toki ajelimme myös metrolla, bussilla ja junalla. Hotellimme oli Kensingtonin alueella, lähellä Harrodsia ja Kensington Gardens -puistoa. Jos emme itse tuhlanneetkaan luksukseen, niin ainakin saimme ihailla ylellisiä näyteikkunoita ja asuintaloja