Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Detox-kuurilla, viikko 3/3

Kuva
Detox-kuurin viimeinen viikko käynnistyi ja en kyllä ole vielä tottunut ihan pelkkään kevyeen kasvisruokaan. Lihaa en kaipaa, kun en ole sitä muutenkaan viime vuosina paljon syönyt, mutta halajan maitotuotteita (jäätelöä!), kahvia ja s-u-k-l-a-a-t-a! Olen jo alkanut kerätä pientä suklaavarastoa perjantaita varten... Tarkoitus ei tietenkään ole kuurin jälkeen aloittaa samantien uudelleen "mussuttamista", vaan jatkaa kevyemmällä linjalla - mutta viikonloppuherkkujani en aio itseltäni jatkossakaan kieltää! Detox-kuurin  ensimmäinen viikko  ja toinen viikko Kolmannen viikon huomiot: Päivä 15 Huomasin, että olen ollut tavanomaista väsyneempi iltaisin ja että olen palellut aika paljon. Ehkä en ole saanut riittävästi proteiinia. Reidet ovat tuntuneet tukkoisilta, mikä tietysti osittain johtuu myös lähes päivittäisestä pyöräilystä. Tuntui, että tänään tarvitsin jotain tukevampaa ruokaa, joten kävin lounaalla nepalilaisessa - kikherneitä, linssejä ja riisiä (ei naan-leipää). I

Detox-kuurilla, viikko 2/3

Kuva
Toinen viikko detoxia eli puhdistuskuuria alkoi tänään. Eka viikko meni ihan hyvin, mutta haasteita oli! Ihminen kehittää itselleen tosi nopeasti tapoja, joista on vaikea luopua. Tämä pätee hyvin syömiseen - tietyissä tilanteissa tulee syötyä tietynlaista ruokaa. Tietenkään kaikesta ei pidä eikä kannata luopua, mutta tekee hyvää kokeilla joskus tavoista irrottautumista - vaikka ihan vaan nähdäkseen, miten tiukassa jokin tapa on. Eka detox-viikosta täällä:  Detox-kuurilla, viikko 1/3 Päivä 8 Päivä meni hyvin. Illalla sorruin palkitsemaan itseni mehujäällä perjantain ja viikon kuurista selviämisen kunniaksi. Äkkiä paluu takaisin ruotuun! Päivä 9 Päivä Tallinnassa. Laivalla vihreää teetä skumpan sijaan. Tallinnassa syötiin "V"-nimisessä vegaaniravintolassa - ruoka oli tosi hyvää, mutta ehkä hieman liian mausteista tähän kuuriin - mutta hällä väliä :) Alla oleva kuva on V:n alkuruoka, kaunista! Päivä 10 Syön joka päivä yhden isomman (kasvis)ruoka-annoksen kuurin aikana.