Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Joogalomaa Ubudissa

Kuva
Kirjoitin  viimeksi  aloittavani uuden päivärytmin täällä Balilla  - päivät käynnistyisivät aamujoogalla klo 7 ja sitä rataa... No, kerran olen tähän mennessä jaksanut nousta ajoissa :) Sittemmin olen kyllä joogannut jo useasti, ja rytmittänyt päiviäni muilla erilaisilla aktiviteeteilla, mutta omaa aikatauluani paremmin kuunnellen. Annoin siis vihdoin periksi lomailulle! Yksi syy miksi valitsin juuri Balin saaren ja tarkemmin Ubudin kaupungin vapaani aloituspaikaksi oli jooga. Täällä on useita studioita, erinomaisia ulkomaisia ja paikallisia opettajia, ja niiden myötä hieno tunnelma. Yhä useampi matkailija valitseekin nykyään matkakohteen harrastuksensa mukaan. Harrastuksesta on tullut rakas elämäntapa ja sitä haluaa tehdä lomallakin - ja kehittyä siinä. Samalla tavalla kuin golfarit bongaavat kenttiä ympäri maailman tai maalauskurssilaiset maalaavat samaa maisemaa aamusta iltaan (ja muut ihmettelevät eivätkö he katsele mitään nähtävyyksiä), joogitkin bongaavat studioita ja opettaji

Etäopiskelua paratiisisaarella

Kuva
Sanur 11.12.2017 Valkoinen hiekkaranta, huojuvat palmut, lämpöä +30 C — täydellinen lomapäivä Balilla ❤️ Laahustan trendikkääseen lähikuppilaan vahvalle cappuccinolle, aamiaiscroissantille ja proteiinismoothielle, terima kasih! Kuuntelen toisella korvalla naapuripöydissä käytäviä keskusteluja ja arvuuttelen, mistä matkailijat ovat kotoisin. Balilla on ollut rauhallista siitä lähtien, kun Agung tulivuori pari kuukautta sitten aktivoitui — turistit ovat peruneet varauksiaan sankoin joukoin, vaikka välitöntä hengenvaaraa ei ole. Meitä Sanurin harvoja lomailijoita houkutellaan ostoksille, hierontaan ja ravintoloihin. Pidättäydyn useimmista tarjouksista, ostan vain mitä tarvitsen. Hyvästä palvelusta maksan mielelläni. Kaivan esiin lomalukemiseni, Miika Nousiaisen mainion "Juurihoidon" . Pari tuntia siinä aamiaisella ja lukiessa vierähtää, sen päälle tarvitsen lyhyen levon ennen kuin lähden kävelylle pitkin rantaraittia. Aika löytää sopiva spotti opiskelulle. Etsin p

Elämä balanssiin Balilla

Kuva
Terveisiä Balilta! Täällä Sanurissa ei tällä hetkellä ole hajuakaan Agung tulivuoren   tuhkasta eikä myöskään sadekauden kaatosateesta - aurinko paistoi tänään kirkkaalta taivaalta, lämpöä ihanat +30 C. Sopii minulle! Matka Balille oli pitkä, mutta Qatar Airwaysin lentoyhteys erittäin sujuva. Lento   Dohaan kesti 5 h 25 min ja jatkolento Balille 9 h 40 min. Dohan kentällä ei juurikaan tarvinnut odotella. Qatar Airways on erittäin hyvä lisä Suomen kaukolentotarjontaan - hyvät yhteydet, hyvät hinnat, upea palvelu ja konsepti! Mieleen jäivät ennen kaikkea hymyilevä henkilökunta ja sympaattiset, matkustajat huomioivat kuulutukset. Iso kiitos QR:lle, kun teitte matkastani erityisen mukavan! Saavuin tänne siis eilen illalla ja nyt pikkuhiljaa hidastan tahtia. Tokihan hidastelin jo Savossa, mutta nyt ei sitten ole ”ressiä” enää matkajärjestelyistäkään. Pitkän matkan ja aikaerorasituksen vuoksi kroppa oli tänään väsynyt - aamun aurinkokävelyllä sydän jyskytti normaalia nopeammin, jo

T a u k o

Kuva
Olen lomalla. Pitkällä sellaisella. Kuusi   kuukautta. Puoli vuotta! Vielä sitä en tajua, mutta ehkä pikkuhiljaa, kun kiire loppuu. Tai onhan se jo loppunut! Viimeisen parin viikon aikana on tapahtunut paljon. Raivasin läpi kaikki tavarani, kierrätin ja möin, pakkasin ja kärräsin kamoja varastoon - kiitos apulaiset! - ja siivosin. Muutin hostelliin ja elin matkalaukkuelämää - yksi laukku siellä, toinen työpaikalla, muutama epämääräinen nyssäkkä siellä täällä. Töissä oli vuoden stressaavimmat hetket, ja taistelin deadlineja vastaan myös opiskelujutuissa. Kiireen katkaisi viime viikonloppuinen virkistysmatka Istanbuliin - siitä myöhemmin lisää. Nyt majailen kotona Savossa ja otan rennosti . Vietän laatuaikaa Tauri-kissani kanssa ja tietysti äidin ja isän seurassa. Nyt vaan toivon, että tulisi pikkupakkanen ja sataisi vähän lisää lunta, että pääsisin ulkoilemaan kunnon talvisessa maisemassa. Pari viikkoa onkin sopiva aika nauttia Suomen talvesta... Sitten lennähdänkin kauemmas minu

Kesä-Berliinin muistelua

Kuva
Näin syys-lokakuun vaihteessa alkaa tuntua jo tosi syksyiseltä - tänään ulkoillessani huomasin, että lehtiä on pudonnut jo ihan älyttömästi! Ei kestä kauaakaan, kun puut ovat pelkkiä rankoja vaan, ja tuuli ujeltaa aina vaan kylmemmin. Onneksi ollaan kuitenkin saatu nauttia monista hienoista aurinkoisista syyspäivistä! Ihmetellessäni ajan järkyttävän nopeaa kulkemista aloin selata läpi kesän kuva- ja videosatoa. Löysin hieman keskeneräisen videon elokuun alun kivalta Berliinin matkalta. Nyt viimeisteltyyn videoon on linkki tämän postauksen lopussa. Olin viikonloppureissulla pian 18 vuotta täyttävän siskonpoikani kanssa! Se oli hieno matka! Olin käynyt Berliinissä muutamia kertoja aiemmin, mutta en koskaan kesähelteillä. Oli mahtavaa nähdä Saksan pääkaupunki ja sen upeat nähtävyydet hehkuvassa auringonpaisteessa. Hotellimme sijaitsi hyvällä paikalla Potsdamer Platzin läheisyydessä. Sieltä oli helppo lähteä kaikkiin suuntiin. Berliinihän on jättimäinen kaupunki - ja minä kun

Syksy - uusia alkuja ja rutiineja

Kuva
   Viimeisimmästä blogipostauksesta on vierähtänyt jo tovi... Kesälomareissusarjani jäi pahasti kesken, sillä työelämä imaisi minut hyvin nopeasti otteeseensa loman jälkeen. Lumoavan Zaragozan  jälkeen matka jatkui Barcelonaan ja sieltä Costa Bravan rannikolle . Espanjasta lennähdimme Italiaan - ihanaan Napoliin, Ischian saarelle ja kauniille Caprille . Minulla on noista paikoista paljon kerrottavaa ja kuvia, joten raporttia on kyllä vielä tulossa! Myöhemmin käväisin vielä Berliinissä ja tietysti perinteisesti parilla kesäisellä Tallinnan reissulla. Niihinkin palaan vielä. Mutta nyt eletään siis jo syyskuun puolta väliä. Syksyyn kuuluu uudet asiat ja alut, ja myös rutiinit palaavat elämään. Me suomalaiset elämme kesät vähän kuin eri ihmisinä - vietämme mahdollisimman paljon aikaa ulkona (säästä huolimatta), emme katso niin usein kelloa, syömmekin eri tavalla ja eri rytmissä, olemme avoimempia ja rennompia... Mutta niin ihanaa aikaa kuin kesä onkin, syksy puolestaan saa m

Kesäreissulla Euroopassa, osa 6: Zaragoza

Kuva
Kesäreissun yhden odotetuimman kohteen, ihanan  San Sebastianin , jälkeen piti jatkaa suunnitelman mukaisesti Atlantin rannikolta Välimeren rannikolle. Tutkailtuamme hetken asiaa, huomasimme, että Zaragoza olisi kätevästi junareitin varrella. Kävi kuitenkin niin, että kaikki lähipäivien junat olivat jo täynnä (!), joten buukkasimme sen sijaan bussiliput. Tällaisilla lomilla, joilla ei turhan pitkään nukuta aamuisin, ovat pitemmät bussimatkat suorastaan tervetulleita - bussin hurina alkaa nimittäin välittömästi nukuttaa. Zaragozan piti siis olla vain levähdyspaikka San Sebastianin ja Barcelonan välissä  (joiden välimatka on 570 km), mutta heti perille saavuttuamme huomasimme, että Zaragoza olikin tosi hieno kaupunki! Se on Espanjan viidenneksi suurin kaupunki, Aragonian alueen pääkaupunki, ja se sijaitsee Ebrojoen varrella. Majoituksemme oli pienessä ja edullisessa The Bridge -hotellissa oikein hyvällä paikalla vanhan kaupungin vieressä. Meidät otti vastaan hotellin respan maini

Kesäreissulla Euroopassa, osa 5: San Sebastian

Kuva
Olimme päässeet kesäreissullamme Baskimaahan asti, Bilbaoon . Sieltä jatkoimme paikallisbussilla aivan Biskajanlahden rannalle San Sebastianiin - tai Donostiaan, joka on kaupungin baskinkielinen nimi. Kaupunki levittäytyy kolmen rannan ympärille - paraatiranta on La Concha , sen toisella puolella on perheiden suosiossa oleva Ondarreta ja toisella puolella Zurriolan surffiranta, jonne vyöryy usein mahtavat aallot Atlantilta. San Sebastianin kaupungin läpi virtaa myös joki, Urumea. Majapaikkamme oli tosi hyvällä paikalla Grosin kaupunginosassa Zurriolan rannan lähellä. Vanhaan kaupunkiin pääsi kätevästi vain ylittämällä kauniin Zurriolan sillan. Samalla saattoi nähdä paljain jaloin märkäpuvuissa rannalle meneviä surffaajia ylittämässä katua. Asuimme kolme yötä Airbnb-kämpässä, joka toimii myös joogaretriittipaikkana! Retriittien lisäksi siellä on viikoittaisia joogatunteja, mutta meidän oleskelumme aikana ei poikkeuksellisesti ollut tunteja. Kämpässä oli kaksi vakituista asujaa,

Kesäreissulla Euroopassa, osa 4: Bilbao

Kuva
Lensimme  Lontoosta Bilbaoon, Baskimaalle Espanjaan. Majapaikkamme, edullinen Zubia Urban Rooms, sijaitsi Nervionjoen rannan tuntumassa, vanhan kaupungin naapurissa. Tosin emme sitä vielä tajunneet tullessamme sinne keskiyön jälkeen. Aamulla lähdimme kävelylle joen vartta pitkin kohti  Guggenheimin museota . Olin jo illalla tajunnut mokani - ei Bilbaoon olisi pitänyt tulla maanantaiksi, museothan ovat yleensä kiinni maanantaisin! Niinpä meidän oli tyytyminen museon ihailuun vain ulkopuolelta, ja suunniteltu ostoskin - Guggenheim-kangaskassi - jäi ostamatta. Mutta on 20-vuotias Bilbaon Guggenheim tutustumisen arvoinen ulkopuoleltakin - museon hopeanväriset aaltoilevat seinät kimaltelivat kauniisti auringonvalossa ja ympäristössä olevat taideteokset olivat hienoja.   Museoalueeseen tutustumisen jälkeen kävelimme matkalaukkujemme kanssa vanhaan kaupunkiin, takaisin aivan hotellimme lähistölle. Joen vartta oli kyllä mukava kävellä, oli paljon kauniita siltoja ja rakennuks

Kesäreissulla Euroopassa, osa 3: Lontoo

Kuva
Kesälomareissuni jatkui  Kööpenhaminasta  ja  Edinburghista  junalla Lontooseen. Meillä oli ystäväni kanssa pieni leikkimielinen kilpailu siitä, kumpi ehtisi ensin perille tapaamispaikkaamme Towerin linnan lähelle. Tuija lensi Helsingistä Gatwickin kentälle ja minun junani pääteasema oli King's Crossin asema. Perille päästyäni vaihdoin salamana metroon, ja Towerilta soitin Tuijalle: "Missä oot...?" Tuijan kone oli myöhässä, joten minä voitin "kisan" ja odottelin prosecco-lasillisen äärellä Thamesin rannalla, olihan sentään juhannusaatto :) Halusin asua kerrankin Lontoon itäpuolella , kaukana perinteisistä turistipaikoista . Keskustan ulkopuolelta Poplarista löytyi yllättäen edullisesti hieman tasokkaampi historialliseen arvorakennukseen avattu boutique-hotelli Lansbury . Alkuperäinen ajatus oli asua kauempana keskustasta, mutta lähellä Thamesin rantaa, josta pääsisi helposti pyöräilemään. Fillarointi jäi kuitenkin tekemättä - ehkä hyvä niin, kun näin, m

Kesäreissulla Euroopassa, osa 2: Edinburgh

Kuva
Kesälomareissuni jatkui Kööpenhaminasta  Easyjetin halpalennolla Edinburghiin, Skotlantiin . Matka sinne oli ollut mielessä pitkään - nyt se oli helppo toteuttaa. Yövyin Edinburghissa kaksi yötä, mutta käytännössä minulla oli kolme päivää aikaa tutustua kaupunkiin. Ylämaalle en ehtinyt - eikä mun Eurooppa-reissun käsimatkatavaroihin olisi mahtuneetkaan toivomalleni (patikka)retkelle tarvittavat varusteet. Tämä Edinburghin kaupunkiloma oli siis ensikosketukseni Skotlantiin - varmasti jatkoa seuraa! Yövyin japanilaistyyppisessä kapselihostellissa,  Code:ssa , aivan uuden kaupungin keskellä. Hostelli oli siisti ja toimiva - ja edullinen: 27 GBP yöltä sisältäen aamiaisen. Minulla oli oma "kapselini" kuuden hengen (seka)huoneessa, kylpyhuone oli yhteiskäytössä. Kapselihostellit ovat minusta yleensäkin kivoja - saat halutessasi seuraa muista reissaajista, mutta pääset omaan suljettuun pesään nukkumaan. Ainut miinus tälle paikalle siitä, että suihkut ja wc olivat samassa tila