Kesä-Berliinin muistelua

Näin syys-lokakuun vaihteessa alkaa tuntua jo tosi syksyiseltä - tänään ulkoillessani huomasin, että lehtiä on pudonnut jo ihan älyttömästi! Ei kestä kauaakaan, kun puut ovat pelkkiä rankoja vaan, ja tuuli ujeltaa aina vaan kylmemmin. Onneksi ollaan kuitenkin saatu nauttia monista hienoista aurinkoisista syyspäivistä!

Ihmetellessäni ajan järkyttävän nopeaa kulkemista aloin selata läpi kesän kuva- ja videosatoa. Löysin hieman keskeneräisen videon elokuun alun kivalta Berliinin matkalta. Nyt viimeisteltyyn videoon on linkki tämän postauksen lopussa. Olin viikonloppureissulla pian 18 vuotta täyttävän siskonpoikani kanssa! Se oli hieno matka! Olin käynyt Berliinissä muutamia kertoja aiemmin, mutta en koskaan kesähelteillä. Oli mahtavaa nähdä Saksan pääkaupunki ja sen upeat nähtävyydet hehkuvassa auringonpaisteessa.


Hotellimme sijaitsi hyvällä paikalla Potsdamer Platzin läheisyydessä. Sieltä oli helppo lähteä kaikkiin suuntiin. Berliinihän on jättimäinen kaupunki - ja minä kun satun tykkäämään kävelemisestä, niin kilometrejä todellakin kertyi! Taisi Mathiakselle tulla muutama rakkokin... Toki käytimme myös Berliinin metroa ja busseja, joilla pääsi todella helposti ja halvalla paikasta toiseen.

Parin päivän aikana kiertelimme enimmäkseen Itä-Berliinin puolella - siellä ne tärkeimmät ja kiinnostavimmat nähtävyydet ja alueet suurimmaksi osaksi olivatkin. Kävimme myös kivalla risteilyllä Spreejoella - vaikuttavien hallinto- ja museorakennusten lisäksi joen varrella näkyi paljon kesäisestä säästä nauttivia berliiniläisiä.



Ja - kas kummaa, meidän lomaviikonloppuumme osui Berliinin kansainvälinen olutfestivaali, "Berliner Biermeile" - 2,2 km pitkä oluttiski Karl-Marx-Allee'lla! En ole itse olutihminen, mutta olihan tuo koettava, kun kohdalle sattui. Kävimme siellä lauantaina lounasaikaan, ja jo silloin ihmisiä oli liikenteessä todella paljon - voi vain kuvitella, mikä meno oli illalla!

Saksan matkoilla on aina kiva huomata, miten edelleen pärjään ihan hyvin saksan taidoillani. Välillä Suomessa tuntuu, että saksan kielen taitoni on ihan ruosteessa, mutta aidossa ympäristössä se sujuukin yllättävän hyvin! Myös Mathias pääsi puoliksi saksalaisena kerrankin käyttämään kielitaitoaan kaupungilla. Kiitos Matille hauskasta matkaseurasta!


Tässä siis aurinkoinen videoni Berliinistä: In Berlin

Ps. Berliini on kiva kaupunki myös syksyllä. Kirjoitin viime lokakuun reissusta näin: Syysterveiset Berliinistä

Ps2. Olikohan tämä viimeinen lentoni Air Berlinin koneella?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Färsaarille talkoisiin!

Portugalin huhtikuu

Joogalomaa Ubudissa