Friskis-hypeä liikuntaristeilyllä

Terveisiä Tukholmasta! Olin viikonloppuna liikuntaristeilyllä työn sekä liikuntaseurani Friskis&Svettis Helsingin puolesta. Olipas meillä hauskaa!

Perjantaina lähdettiin matkaan Skattalta Viking Mariellalla, 58 hengen voimin. Illalla meillä oli jo ensimmäiset liikuntatunnit laivan kokoustiloissa, entisessä discossa (niin - laivoilla ei ole enää discoja). Laura ohjasi reippaan liikkuvuustreenin, Flexin, ja sen päälle tanssittiin Niinan kanssa. Tosi hyvä meininki oli jo eka iltana!

Yöllä olikin sitten aikamoinen myräkkä merellä. Ei kauheasti nukuttanut, kun laiva keikkui. Aamulla tultiin Tukholmaan 1 tunti ja 15 minuuttia myöhässä. Myrskystä ei Tukholmassa onneksi ollut enää tietoakaan. Ilmassa oli melkeinpä kevään tuntua. Ennen satamaan tuloa oli vielä mun joogatunti laivalla. Oli hienoa tehdä aurinkotervehdyksiä, kun ikkunasta näkyi samalla auringonnousu Tukholman saaristossa <3

Osa porukasta lähti kaupungille omin päin, mutta meitä patikalle lähtijöitä oli tosi iso joukko. Kirsin ja Marjan ohjaama patikka kulki vanhankaupungin laitaa kaupungintalolle ja siitä eteenpäin Kungsholmenille. Minä jäin sinne muitten jumppaan menijöitten kanssa ja patikkaryhmä jatkoi matkaansa eteenpäin Söderin näköalapaikoille.

On aina mahtavaa päästä käymään Ruotsissa Friskis-jumpassa. Seurammehan on sieltä lähtöisin - eli matkat Tukholman Friskis&Svettis-saleille ovat vähän kuin pyhiinvaellusmatkoja. Siellä nauttii täysillä Friskis-heimon ainutlaatuisesta hengestä ja imee uusia vaikutteita. Tunti oli Medel eli suomeksi Jumppa Sportti. Reipas, kiva jumppa, hyvä ohjaaja. Ja nyt kyllä täytyy sanoa, että meidän yli 20 jumppaajan Suomi-ryhmä oli edukseen! Me jumpattiin täysillä, pidettiin ääntä, tuotiin tuliaisia ja otettiin kuvia.

Alkuperäinen ajatus oli mennä jumpan jälkeen kahville jonnekin Kungsholmenin kivoista kahviloista, mutta aikaa olikin sitten loppujen lopuksi niin vähän, että päätettiin palata laivalle. Vieläkin on niitten kahvilan ikkunassa näkemieni laskiaispullien (semla!) kuvat silmissä... Noh, next time!

Laivalla meillä oli illalla taas pari tuntia liikuntaa. Laura ja minä ohjattiin liikkuvuustunti, "Flexyoga". Tunnin päätteeksi oli yllärinä parivenyttelyjä. Siinä vaiheessa alkoi turnausväsymys purkautua, hirmuinen puheensorina ja nauru oli salissa :) Onneksi sen jälkeen oli viimeisenä liikuntatuntina Katjan letkeä Fuego, rentoa, mutta tietysti hikistä lattaritanssia.

Lauantai-iltana taisi olla vähän enemmän porukkaa yökerhossa kuin perjantaina. Minä kävin siellä kääntymässä ja palasin hyttiin nukkumaan. Tiedän, tylsimys. Mutta kyllä mua väsytti!

Tänä aamuna siis palattiin Helsinkiin hyvillä mielin - oli virkistävä reissu! "Heimomatkoilla" on aina hyvä meininki! Jos et ole vielä heimolainen, niin suosittelen :)

Mikä Friskis&Svettis? Kurkkaa: www.friskissvettis.fi/helsinki



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Färsaarille talkoisiin!

Portugalin huhtikuu

Joogalomaa Ubudissa