Flexaaja ja nautiskelija - asiaa syömisestä
Viime aikoina mielessä on paljon pyörinyt syöminen. Se on asia, minkä olisi syytä olla balanssissa - ja mikä ei useinkaan ole. Ravinto on pakollinen asia ja nautinnon asia. Se on polttoainetta ja se on tunnetta - siitäpä se pulma syntyykin.
Itse olen nautiskelija. Kiinnitän aika paljon huomiota siihen, mitä syön ruoakseni, mutta sorrun toistuvasti herkkuihin. Olen flexitarian, "flexi", eli suosin kasvisruokaa, mutta syön satunnaisesti myös lihaa. Olen se tyyppi, joka kaupan kassalla latoo hihnalle kasviksia monipuolisesti - ja niitten perään kasan suklaata ja jätskiä.
Niin kauanhan on kaikki hyvin, kun vaan keho ja mieli ovat tyytyväisiä. Mutta sitten, kun alkaa mennä överiksi herkkujen kanssa - sen kyllä huomaa. Pahinta on itsensä ruoskiminen. Oman kehon muuttuminen masentaa ja sitähän on sitten murehdittava suklaapala suussa. Ei tottumuksia niin vaan muuteta! Pitäisi osata olla lempeä itselle ja tehdä muutoksia pienin askelin.
Tiedän hyvin, miten minun pitäisi syödä. Noudatin tiettyä (ayurvedista) ruokavaliota yli vuoden ajan ja voin silloin todella hyvin. Aluksi olin aika tiukka ruokavalioni suhteen, mutta sitten löysäsin ja homma toimi edelleen. En voinut kuvitellakaan, että jonain päivänä kuitenkin romahtaisin kunnolla ja lipsuisin takaisin "pahoille teille" :( Siinä nähtiin, miten tunteet ovat vahvasti mukana syömisessä.
Mitäs sitten nyt? Edelleen kaikki lempiruoka-aineeni ovat tuon ruokavalion mukaisia, mutta jotenkin tuntuu niin vaikealta aloittaa alusta ja jättää "pahat ruoat" (= herkut) pois, kun yhden kerran jo epäonnistuin. Nyt varmasti joku ajattelee, että miksi ihmeessä minun pitäisi ruoskia tällä itseäni. Mutta kyse onkin nyt siitä, että ruoskin itseäni NYT - ja tiedän, että vihreät laitumet odottavat suklaahyllyn toisella puolella! Mutta mistä motivaatio?
Itse olen nautiskelija. Kiinnitän aika paljon huomiota siihen, mitä syön ruoakseni, mutta sorrun toistuvasti herkkuihin. Olen flexitarian, "flexi", eli suosin kasvisruokaa, mutta syön satunnaisesti myös lihaa. Olen se tyyppi, joka kaupan kassalla latoo hihnalle kasviksia monipuolisesti - ja niitten perään kasan suklaata ja jätskiä.
Niin kauanhan on kaikki hyvin, kun vaan keho ja mieli ovat tyytyväisiä. Mutta sitten, kun alkaa mennä överiksi herkkujen kanssa - sen kyllä huomaa. Pahinta on itsensä ruoskiminen. Oman kehon muuttuminen masentaa ja sitähän on sitten murehdittava suklaapala suussa. Ei tottumuksia niin vaan muuteta! Pitäisi osata olla lempeä itselle ja tehdä muutoksia pienin askelin.
Tiedän hyvin, miten minun pitäisi syödä. Noudatin tiettyä (ayurvedista) ruokavaliota yli vuoden ajan ja voin silloin todella hyvin. Aluksi olin aika tiukka ruokavalioni suhteen, mutta sitten löysäsin ja homma toimi edelleen. En voinut kuvitellakaan, että jonain päivänä kuitenkin romahtaisin kunnolla ja lipsuisin takaisin "pahoille teille" :( Siinä nähtiin, miten tunteet ovat vahvasti mukana syömisessä.
Mitäs sitten nyt? Edelleen kaikki lempiruoka-aineeni ovat tuon ruokavalion mukaisia, mutta jotenkin tuntuu niin vaikealta aloittaa alusta ja jättää "pahat ruoat" (= herkut) pois, kun yhden kerran jo epäonnistuin. Nyt varmasti joku ajattelee, että miksi ihmeessä minun pitäisi ruoskia tällä itseäni. Mutta kyse onkin nyt siitä, että ruoskin itseäni NYT - ja tiedän, että vihreät laitumet odottavat suklaahyllyn toisella puolella! Mutta mistä motivaatio?
Kommentit
Lähetä kommentti