Eka kertaa Japanissa, Beppu - osa 1

Reissumme jatkui Fukuokasta parin tunnin junamatkan päähän toiselle puolelle Kyushun saarta, Beppuun. Hauskanniminen kaupunki on kuuluisa terveellisistä kuumista lähteistään - se mainostaakin itseään sanoin "The Hot Spring Capital of Japan". Heti saavuttuamme Bepun asemalle olikin jo vastassa ensimmäinen allas, jossa sai huuhdella kätensä kuumalla vedellä.

Majoituimme kolmeksi yöksi vaatimattomaan, mutta hyvin siistiin Guesthouse Danraniin. Meillä oli perinteinen yksinkertainen tatamihuone futoneineen. WC:t ja suihku olivat muiden asukkaiden kanssa yhteiskäytössä. Meillä oli myös ilmainen pyykinpesumahdollisuus ja keittiö käytössämme. Guesthouse antoi maksutta polkupyörät käyttöön sekä ilmaisliput kolmeen onseniin eli japanilaiseen kylpylään. Guesthouse oli minusta oikein kiva, vaikka sainkin selkäni vähän kipeäksi lattialla ohuella patjalla nukkumisesta.

Netissä etukäteen Bepusta nähdyt kuvat antoivat odottaa hienoja luontomaisemia ja kaikkialla kohoavia kuumia höyryjä. Heti ensimmäisenä päivänä otimme allemme retrofillarit ja lähdimme tutustumisretkelle. Itse kaupunki aseman ympärillä näytti siltä kuin se olisi jämähtänyt jollekin aikaisemmalle vuosikymmenelle, eikä niin kauniisti. Kyllähän kaupungissa palveluja oli - ja netistä luin, että japanilaiset tulevat sinne mielellään viihteelle. Oli ravintoloita, baareja ja pelihalleja. Jotenkin sitä vain odotti vähän modernimpaa ilmettä. Rantakin näytti siltä, ettei siellä ui koskaan kukaan - mikä harmi!

Mutta seuraavana päivänä marssimme kaupungin matkailuinfoon, josta saimme tietoa kahdeksasta kaupungin ulkopuolella olevasta "Beppu Hellistä". Alas kaupunkiin asti näkyikin kukkuloilta nousevia höyrypilviä. Ostimme passit, joilla pääsimme sisään kaikkiin kahdeksaan helliin sekä päiväpassit busseihin. Hienot maisemat odottivat ylhäällä ja jokainen hell oli erilainen - oli koboltinsininen kuuma lampi, jossa voi kiehauttaa kananmunan kypsäksi, oli punainen kuuma lähde, kiehuvia mutalammikoita ja yläilmoihin vettä suihkuava geysir. Useissa paikoissa pääsi halutessaan liottamaan jalkojaan kuumassa altaassa. Joissakin helleistä oli myös eläimiä - pupuja, apinoita, krokotiilejä, jopa virtahepo (!), mutta valitettavasti niillä näytti olevan aivan liian vähän elintilaa. Kukkuloilla olisi ollut myös onseneita, joihin olisi voinut ostaa sisäänpääsyn ja sitten lillua kuumissa ulkoaltaissa. Me jätimme sen väliin, koska meillä oli ilmainen pääsy onseniin kaupungissa.

Kävimmekin sitten illalla guesthousemme lähellä sijaitsevassa Kaimonji onsenissa. Se muistutti vanhoja suomalaisia korttelisaunoja, kuin vaikkapa Kotiharjun sauna Helsingissä tai Rajaportin sauna Tampereella - paitsi että saunan tilalla oli kuuma allas. Naisille ja miehille oli omat puolensa. Onsenissa peseydyttiin ensin huolellisesti saippuan kera ja sitten puhtaana laskeuduttiin alasti kuumaan veteen. Naisten puolella oli kaksi eri lämpöistä allasta. Toisessa luki englanniksi "luke warm" - siihen pystyin juuri ja juuri menemään, niin kuumaa vesi oli. Toisessa altaassa luki "hot water" - siinä pystyin vain pikaisesti kastamaan nilkat vuorotellen - aivan sairaan kuumaa vettä! Pienet japanilaiset vanhat naiset kuulemma istuvat kuumissa altaissa huoletta. Joka tapauksessa onsen-käynti oli mukava kokemus ja olo oli jälkikäteen kuin konsanaan saunan jälkeen.

Jatkuu osassa 2...

















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Färsaarille talkoisiin!

Portugalin huhtikuu

Joogalomaa Ubudissa